lauantai 15. lokakuuta 2011

Uppoamassa sosiaaliseen mediaan - hyvässä siis

Olen vahvasti kiinni sosiaalisessa mediassa. En upeasti, mutta tukevasti. Tänään ryhdyin tutustumaan Google +:aan. Alku on jokaisen median kanssa aina tukkoista, kun pyrkii syöttämään perustietonsa jotakuinkin oikein, asettamaan suojaukset asiallisesti ja linkittämään median muihin omiin foorumeihinsa.

Myönnän, etten ole edelläkävijä, vaan ennemminkin puoliverkkainen perässäseuraaja. Annan aina mielelläni muille mahdollisuuden hakata ensin päätänsä seinään ja lähden mukaan sitten, kun alkaa tulla positiivista palautetta.

Ikäpolveni ihmiset jakautuvat aivan erityisen terävästi sosiaalisen median ja tietotekniikan käytön suhteen. Monia hyviä ystäviäni en löydä ollenkaan miltään foorumilta, joten joudun aina muistamaan heidät erikseen. Eihän siinä muuten olisi mitään vikaa, mutta kun minä en vain muista! Siksipä juuri sosiaalinen media pitää minut paremmin kiinni tuntemissani ihmisissä ja heidän elämissään.

LinkedInissä olen roikkunut mukana varmasti parisen vuotta, mutta vasta keväällä aloin löytää idean: Työni kannalta mahdollisesti vähänkin tärkeiden kontaktien käyntikortit ja cv:t sekä heidän kontaktiverkostonsa löytyvät kaikki yhdestä paikasta. Toki minun ikäisistäni ja minua vanhemmista sielläkin on vain osa.

Olen kiitollinen siitä, että elän tällaiseen aikaan, jolloin tietotekniikka tukee näin hyvin yhteydenpitoa muihin ihmisiin. Muuten kutistuisin varmasti rusinaksi elämällä vain koti- ja työelämää. Muut kontaktit kuihtuisivat tässä ryskeessä. Nyt kontakti säilyy. Edes kevyesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti