keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Minä valitsen mieluummin tyytyväisyyden

Aamuaurinko paistoi ihanasti ja paistaa vieläkin. Elämä tuntuu ihanalta. Tänään en aio ottaa osaa kenenkään turhanpäiväiseen valittamiseen, en aio edes kuunnella. Aion pitää ilkimysten negatiivisen energian oman itseni ulkopuolella.

Ilkimykset ovat niitä, jotka valittavat joka päivä, mutteivät koskaan tee minkään asian parantamiseksi yhtään mitään. Ja masentavat kaikki kehittämistä yrittävät paasaamalla vanhaa virttä siitä, kuinka täällä ei kuitenkaan mikään muutu ja että on aivan turhaa edes yrittää.

Samat ilkimykset eivät koskaan hae muualle töihin ja perustelevat sitä sillä, ettei heitä muka kukaan enää ota töihin. Ovat muka jumissa täällä vasten tahtoaan ja pistävät kaikki muut maksamaan siitä päivittäin.

Olen niin yksinkertainen, että minun mielestäni asioita pitää muuttaa, jos niihin on kovasti tyytymätön. Ja jos ei juuri niitä asioita voi muuttaa, pitää miettiä, mitä saa fiksattua elämässään sellaiseen asentoon, että jaksaa sitä omaa elämäänsä. Minun mielestäni tyytyväisenä on paljon mukavampaa kuin tyytymättömänä. Enkä ymmärräkään, miksi jotkut haluavat valita elämäänsä jatkuvan tyytymättömyyden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti