Erilaisia kuin kaksi marjaa

Tytär luetteli tänään puhelimessa minulle kaikkien tietämieni valmisruokien suola-, rasva- ja sokeripitoisuudet. Ihan 'lyhyesti' vain. Luettelo oli taustatietoa sille, miksi metsäsienikeitto oli maistunut niin hyvältä ja olipa vielä suhteellisen terveellistäkin - valmisruuaksi siis.

En tiedä, ihmettelenkö enemmän hänen runsassanaisuuttaan ja vuolauttaan vai ravintotietouttaan. Jälkimmäinen on ainakin jo hieman huolestuttavaa, luulen minä.

Poika sen sijaan ei ole ravintotietoinen. Paitsi siinä määrin, että puhisee kiukusta, kun ostan hänelle tavallisten sipsien sijaan light-versiota. Hän ei kuulemma halua tulla samanlaiseksi kuin siskonsa. Olen onneksi malttanut pitää suuni kiinni, enkä ole haastanut häntä toteamalla, ettei hänestä sellaista voisi koskaan tullakaan. Yhtään missään suhteessa. Sukupuoli ei olisi todennäköisesti edes se isoin kuilu matkalla samanlaisuuteen.

Miten sisarukset voivatkin olla niin erilaisia? Välillä toisiaan täydentäen ja välillä riipien, jopa kohtuuttomasti kiduttaen. Toivon, että aikuistuminen tekee tehtävänsä ja he oppivat jossain vaiheessa taas arvostamaan toisiaan muutenkin kuin sen ohikiitävän hetken, jolloin toinen yllättääkin ystävällisyydellään ja avuliaisuudellaan. Sitäkin kuitenkin tapahtuu :-)

Pimeän pelkoa

Minäkin pelkäsin pimeää - 14 vuotiaana. En kertonut siitä lähintä ystävääni lukuunottamatta kenellekään. Halusin viettää aikaa yksin ja pimeän pelon myöntäminen olisi voinut viedä itsenäiset kesäviikonloppuni.

Asia tuli mieleeni tänään, kun kävin pelokkaan koiramme kanssa iltapimeällä kävelyllä ja rauhoittelin pelokkaana haukkuvaa koiraa tunnustamalla oman aikaisemman pelokkuuteni.

En ehkä pelännyt pimeää, vaan pimeässä vaanivia vaaroja. Ja niitä riitti minun mielessäni aivan tavattoman paljon. Äidin tarmokkaat varoitukset pahan maailman vaaroista eivät ollenkaan hillinneet pelkojani.

Sydänystäväni kanssa kyykimme 15-vuotiaina nurmikolla leipäveisten kanssa pissillä - vuorotellen. Toinen vartioi ja toinen toimitti hätänsä. Tartutin pelkoni yökylässä olevaan ystävääni niin kovin, ettemme uskaltaneet kumpikaan ulkovessaan asti. Olihan uutisten mukaan jälleen yksi vaarallinen vanki karkuteillä...

Puhuin koiralle lohduttavia ja lupasin olla hänen turvanaan. Kuvittelin sen auttavan pientä pelkääjää.

Anti-Facebook, Facebook, Twitter, LinkedIn, Blogspot...?

Anti-Facebook: Unthink. Näitä tulee kuin sieniä sateella, facebookin haastajia siis. Opettelen vasta Google +:n käyttämistä, kun tarjolla on taas uutta. Uuteen yhteisöön ei pääse mukaan kutsumatta, joten mahdollisuutta päästä kokeilemaan uutta kilpailijaa ei nyt löydy ihan käden ulottuvilta.

Olen yrittänyt ketjuttaa sosiaalisen median käyttöäni niin, että päivittämällä yhtä, päivitän samalla myös montaa muuta mediaa. Mutta kuinka montaa yhteisöä jaksan pitkällä tähtäimellä syöttää päivityksilläni? Jos jostain pitäisi luopua, mikä se olisi?

Etsin sosiaalisen median kautta niin yhteyksiä tuttuihin ihmisiin kuin mahdollisuuksia ammatillisten verkostojen laajentamiseen. Facebook on tuttavakanava, LinkedIn puhtaasti ammatillinen yhteisö. Google + hakee minun käytössäni vielä rooliaan, olenhan vasta aloittanut. Twitter tukee alustavasti harrastutoimintaani. Blogejani olen linkannut noihin muihin yhteisöihin. Onkohan tästä mitään hyötyä?

Yhteydet joihinkin ihmisiin olisivat aivan varmasti katkenneet kiireiden ja maantieteellisen etäisyyden myötä, jos en olisi antanut ennakkoluuloilleni kyytiä ja ryhtynyt facebookin käyttäjäksi. Mutta miten on ammatillisen hyödyn? Kuinka pitkän aikaa menee, ennen kuin hyöty realisoituu? Ja kuinka paljon pitää jaksaa itse panostaa, että sosiaalinen media alkaa toimia riittävän hyvin?

Tässäpä pohdittavaa...

Seksuaalista häirintää

Mauri Pekkarisen rynnäskohu on paikallaan. Ei se, että taas yksi miespoliitikko intoutuu käyttäytymään kovin vanhanaikaisesti ja epäasiallisesti naista kohtaan, vaan se, että asia nostetaan esille. Ymmärrän hyvin, miksei kohun keskiössä oleva nainen halua itse kommentoida tilannetta. Kuka haluaisi tulla tunnetuksi ja muistetuksi naisena, joka nosti oman seksuaalisen häirintänsä puheenaiheeksi?

Tänä aamuna päätin, että tämän vaalikauden jälkeen jätän nykyisen pikkuruisen luottamustehtäväni. Olen kokenut tehtävässä seksuaalista häirintää jo useamman kerran enkä osaa elää sen kanssa. En minäkään halua nostaa asiaa näkyvästi esiin. En minä halua sellaisen kohun keskelle. Eihän minulla ole omasta häirinnästäni edes viedonauhaa todisteena ;-)

Poliitikkojen puolustukseksi täytyy todeta, ettei minua ole luottamustoimessani häiriköinyt yksikään poliitikko, vaan asialla ovat olleet ihan virkamiehet. Yäk.

Kunnianhimoni ja vaikuttamisenhaluni ovat sen verran vaatimattomat, etten suostu maksamaan luottamustehtävästäni sitä hintaa, että suostuisin olemaan vapaata riistaa seksiä ehdotteleville ja levottomat kädet omistaville ukoille. Jätän siis tehtäväni heti seuraavan sivistyneen ja sopivan tilaisuuden tullen. Minun tilalleni tarvitaan paljon paksunahkaisempia naisia.

Koolla EI ole väliä

Koolla EI ole väliä. Näkymättömän pienet flunssapöpöt ovat pistäneet pääni ja kroppani sekaisin. Olen nukkunut kuin tukki, enkä ole tuntenut juuri minkäänlaista kiinnostusta mitään tekemistä kohtaan. En siis edes kirjoittamistakaan kohtaan.

Kun olo on oikein voimaton ja kipeä, on turha yrittää leikkiä sankaritarta. Ja hyvinhän tämä on mennyt. Maailma on selvinnyt OIKEIN mainiosti ilman blogianikin ;-) Minäkään en siis ole korvaamaton.

Pienen pienet flunssapöpöt tekevät yhdessä sen, mikä tuntuu olevan ihmiselle mahdotonta: kellistävät itseään monin miljooninkertaisesti suuremman voiman tuosta vain. Kunhan tautini on kadonnut kokonaan ja saan ajatukseni ja kehoni omaan käyttööni, aion etsiä itsestäni vastaavanlaista voiman lähdettä. Jostain täytyy löytyä jotain nykyistä suurempaa. Ihan varmasti.

Mutta nyt taas nukkumaan ja tautia tainnuttamaan. Koittakaahan selvitä ilman isoja syysflunssia!

Terveempänä jaksaa paremmin

Harmaasta viikolopusta ei irtoa juurikaan ilon aiheita. Sumuinen ja pilvinen keli heijastivat omaa jaksamistani. Silti yritin löytää valopilkkuja tästäkin päivästä.

Aurinko pilkahti aamulla. Sumu oli paikoin kaunista. Lämpötila pysyi plussan puolella. Löytyihän niitä - valopilkkuja.

Tiedän, että valopilkkuja tulee lisää sitä mukaa, kun jaksan odottaa. Yritän vääntää pientä kuumetta kielivän olotilani normaaliksi huomiseen mennessä. Terveempänä jaksaa paremmin.

Parhaimmillaan kyse on pimeän vuodenajan peittoamisesta.

Syyskukkasipulit jäivät istuttamatta - tänäkin vuonna. Parempi keskittyä samantien vain jouluun. Siihen ehtii vielä.

Mietin asetelmia joulukorttikuviin. Tätä ei ole tapahtunut vuosiin. Mutta jos joulukorttikuvia aikoo ottaa, aika on NYT. Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen turvautunut viime hetkessä valmiisiin kortteihin, jotka on lähetetty ykköspostissa. Epäilen kovasti, että samaan ratkaisuun päädytään tänäkin vuonna... :-)

En ole yhtään kortti-ihminen. Tekstiviestit sopivat minulle paremmin, vaikka jouluisin yritän aina saada aikaiseksi myös korttitervehdyksen. Viime tipassa aina, tosin.

Joulussa minua viehättää kiireettömyyden tavoite. Ja hyvät ruoat (ei ihan perinteisiä jouluruokia). Ja hyvät juomat, tietenkin :-)

Viime vuonna en jaksanut keskittyä yhtään joulun odottamiseen. Töissä oli aivan liian rankkaa ja voimia vaativaa. Nyt olen ostanut jo kynttilöitä ja tuoksuöljyjä. Parhaimmillaan kyse ei ole vain joulun odotuksesta, vaan pimeän vuodenajan peittoamisesta.