Äitiys on rankin ja samalla palkitsevin asia, mihin olen elämässäni ryhtynyt. Jokainen vuosi on tuonut lisää haasteita, mutta myös vastaavasti lisää palkitsevuutta. Teini-ikäiset mussukkani eivät päästä minua helpolla. Vaikka tiedän keskustelumme olevan hyvää, se syö voimiani. Olisivat edes samanlaisia!
He ovat kuitenkin lähes täydellisen erilaisia samanlaisesta kasvatuksestaan huolimatta. Esikoisen kanssa opitut teini-iän hallintaopit eivät ole hyödyttäneet yhtään kuopuksen kanssa toimiessa. He haluavat minusta eri asioita ja he myös tarvitsevat aivan eri asioita. Ja aivan liian usein minusta tuntuu, ettei minusta ole tähän. Mutta vieläkin useammin olen onnellinen heistä. Jokaista haastavaa hetkeä ja tilannetta seuraa aina ennemmin tai myöhemmin rauha ja seesteisyys. Se tuntuu hyvältä.
Juuri nyt olen kiitollinen syyslomasta ja siitä, että se rikkoo nuorten arkirytmiä. Ja helpottaa ainakin toisen stressiä (toinen kun ei tuppaa stressaamaan juuri mistään). Erityisen ihanaa on, että loman vuoksi saamme vääjäämättä mieheni kanssa enemmän myös kahdenkeskistä aikaa. Luulin, että tässä elämänvaiheessa elelisimme jo melkein omaa elämäämme, mutta tässä sitä ollaan: Vieläkin naimisissa kovasti ihan koko perheen kanssa ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti