"Jokaista tasapainoista työpäivää kohti sinun tulee kohdata perheesi teini-ikäisten viha vähintään yhden illan ajan." Jotain tällaista on varmaan joku minua suurempi minulle joskus lausunut ja langettanut. Ei tätä paljon muutenkaan voi selittää.
Viikko on vasta maanantaissa ja perheen molemmat teini-ikäiset purkavat pahaa oloaan kuin olisivat konsanaan joutuneet jonkin täydellisen kaltoinkohtelun kohteeksi. Mutta mitään järisyttävää ei ole tämän päivän saldosta selvinnyt.
Poika on aivan JUMALATTOMAN huonovointinen, niin hän aggressionsa perustelee. No varmasti on, kun kukkui vielä kolmen aikaan yöllä pystyssä ja työssäoppimisjakso alkoi aamuseitsemältä. Kai sellaisella väsymyksellä saa itselleen vaikka kuinka huonon olon... Siinä on sitten oikeus vihoitella, kun ei kuuntele kunnolla ja luulee äidin sanovan, että pojan päivähän EI ole ollut raskas. Vaikka äiti onkin sanonut ihan päinvastoin ja korjannut väärinkäsitystä koko illan. Ja sitten, kun väärinkäsitys on vihdoin oikaistu, voi vihoitella siitä, että äiti väittää, että pojan päivä on ollut raskas, vaikkei poika ole tarkoittanut mitään sinne päinkään...
Tytär puolestaan purkaa vielä koeviikon jälkeistä ahdistustaan ja kiukkuaan kaikesta, vaikka omasta mielestään hän puhuukin normaalilla rauhallisella äänensävyllä. Soittaa äidille päivällä ja alkaa kohta kiljua ylihermostunutta kiljuntaa, kun on niin vaikea polkea ylämäkeen samalla, kun puhuu puhelimessa. Kuka käski soittaa sellaisessa paikassa???
Toisen kerran hän soittaa ja hermoilee, kuinka on huono tilanne puhua, sillä hän on juuri kuntoillut, kovin hengästynyt ja hikinen, kuumakin on... Kuka IHMEESSÄ käski soittaa sitten juuri silloin?????
Päivän levollinen hyvä olo on nyt kuitattu rinnakkaisriidoilla teinien kanssa. Itse asiassa minua ei ole juurikaan tarvittu riitelyyn kumppaniksi, on riittänyt, että olen paikalla.
Kummankohan valitsisin huomiseksi: ahdistavan työpäivän vai karmaisevan koti-illan?
Ihan niin :-)
VastaaPoista