Tänään tytär oli äärettömän keskusteluhaluinen. Keskustelimme toista tuntia asioista, jotka tuntuivat olevan hänen ajatusmaailmansa pinnalla. Arvostan yhteisiä keskusteluhetkiämme, vaikken osaa sitä joka käänteessä osoittaakaan.
Puhuimme syömishäiriöistä, perinpohjaisesti. Hän itsekin kulkee koko ajan sillä hailealla rajalla, onko kyse syömishäiriöstä vai ei. Tuntuu terveeltä (ja hyvältä), että hän tunnistaa epäterveem suhtautumisen syömiseen eikä hyväksy sitä sellaisenaan. Ystäväpiirissä tuntuu olevan muitakin hälyytysrajoilla kulkevia.
Äitinä mietin, miten voisin ilmaista huoleni noiden nuorten tyttöjen syömättömyydestä. Kenelle voisin ilmaista huoleni? Onko mitään, mitä voisin tehdä, mistä voisi olla hyötyä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti