Homousko muka kuuluisi työnantajan tietoon?

Vai pitäisi työnantajan muka saada tietää työntekijän sukupuolisesta suuntautumisesta? Sittenhän löytyisi varmaan paljon muutakin, mitä työnantajalle pitäisi tunnustaa. Perussuomalaisten Niikon mukaan työnantajan pitäisi nimittäin päästä arvioimaan työntekijän arvoja ja maailmankatsomusta.

Sukupuolisen suuntautumisen lisäksi siinä tapauksessa työnhakijan pitäisi ilmoittaa työnantajalle seksisuhteittensa määrä, ruokailutottumuksensa, liikuntatottumuksensa, alkoholin käyttötapansa, koettujen humalatilojen määrä, suhteensa lemmikkieläimiin ja luontoon, kierrätystottumuksensa jne. Lista olisi loputon.

Jos jokainen työnhakija sitten pääsisi ilmoittamaan kaikki nämä arvoja heijastavat totuudet itsestään työnantajalle, millä perusteella työnantaja voisi käyttää niitä palkkaamisen ehtoina? Yhtään täydellisen yhteensopivaa yksilöä tuskin löytyisi mihinkään yritykseen tai organisaatioon. Olisivatko arvot kaikki samanarvoisia vai olisiko niillä painopistekertoimet? Miten arvioitaisiin käyttäytymispoikkeaman suuruus työnantajan arvoihin nähden? Ja miten varmistettaisiin arvioinnin oikeudenmukaisuus?

Kehnoja perusteita käsittämättömälle vaatimukselle. Tällaisia kansanedustajia tällä kertaa...

Ennen vanhaan ja nyt

Oletko kuullut, että ennen kaikki oli muka paremmin? MIKÄ oikein oli ennen paremmin? Ainakaan ihmiset eivät ole keskimäärin olleet juurikaan nykyistä tyytyväisempiä muulloin kuin oikein hyvinä aikoina. Ennen vanhaan oltiin elämään jotakuinkin yhtä tyytymättömiä kuin nykyisinkin.

Ainoa asia, mikä varmuudella oli ennen paremmin kuin nyt, on se, että me olimme silloin nuorempia ja siten myös kauniimpia. Kaikki muu on tyytymättömyyttä nykyhetkeen ja aivan turhanpäiväistä retoriikkaa. Näin väitän.

Onko tyytyväisyys nykyhetkeen sitten tabu? Vai vain osa ihmisen toimintalogiikkaa?

Minä ainakin olen tyytyväinen nykyisyyteeni. Minulla on mukava työ ja ihana perhe, murrosikäisineen kaikkineen. Miehellänikin on työ, oikein mukava. Ja olemme kaikki suhteellisen terveitä. Itselläkään ei ole enempää kipuja kuin mitä kunnon kipulääke jaksaa vaimentaa päivän aikana. Ystävätkään eivät ole vielä hyljänneet.

Mitä muuta voisi elämältä tosissaan toivoa?

Anna kun kerron...

Anna kun kerron:

En siedä epäoikeudenmukaisuutta. Enkä syrjintää. En edes torjuntaa.

Mielestäni ihminen on hyvä, kunnes jokin pilaa hänet. Suurin osa meistä on pilaamattomia. Meillä on siis toivoa. Elämä osaa myös palkita...

He katoavat johonkin

Nuoret tytöt katoavat Suomesta hillitöntä vauhtia. Näin voi päätellä keltaisen lehdistön uutisoinnista. Onko ilmiö uusi vai näkeekö se nyt vasta päivän valon?

Onko katoamisten takana yksi selittävä tekijä (alkoholi) vai onko olemassa yhtä monta syytä kuin on tapaustakin? Nuoren tytön äitinä olo alkaa tuntua ylivarovaiselta. Eihän mikään voi vahingoittaa omaa tytärtäni?

Julkkisten 'uutiset' EIVÄT kiinnosta

Vannon lopettavani iltapäivälehtien nettiversioidenkin lukemisen. Ihan millä hetkellä hyvänsä! Saan näppyjä julkkisjuoruista ja varsinaisia paiseita julkkisvatkauksesta. Tulee närästävä olo jo pelkistä otsikoiden havaitsemisesta.

Iltalehti 'uutisoi' etusivullaan Frederikin ja Vesa Keskisen riitaa, ties kuinka monetta päivää... EI VOISI VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA!!!

Ilta-Sanomien mukaan Saana Parviainen jättää eroanomuksen. Siis tänään(kin). Ei kiinnosta. Ei yhtään. En ole lukenut otsikkoja pitemmälle enkä lue. Murrrr...

Kumpikin lehti 'uutisoi' Putinin kuivausrumpuun jääneen ihon kutistumista. Siinä oli sentään jotain kiinnostavaa ;-) Toivottavasti se ei kuitenkaan nouse koko viikon puheenaiheeksi.

Luen mielelläni kohahduttaviakin juttuja - oikeasta elämästä. Vaan en yhtään mielelläni lue mitään ns. julkkisten muka-elämästä. Täytyy etsiä uusia lehtiä. Myös netistä.

Vastuun ottamisen paikka, VR!

Jos harmittaa VR:n henkilöstölle turhan päiten kiukuttelevat asiakkaat, niin jotakuinkin yhtä paljon jurppii VR:n johdon ja viestinnän asenne ongelmiin. Kukaan ei ota vastuuta. Muutama pahoittelee. Se siitä sitten.

Ei ihme, että talon oma asiakaspalveluhenkilöstö joutuu maalitauluksi ja yleisön kipakan palautteen kohteeksi, kun kellään johtohenkilöllä talossa ei ole kanttia nousta ylös ja ottaa vastuu näkyvästi. Vastuun ottamista ei ole se, että pitkin hampain myönnetään esiin tulleet ongelmat. Eikä sekään, että alennutaan pahoittelemaan tilannetta.

Omilla sivuillaan 21.9. päivätyssä tiedotteessa VR kertoo lippujen myynnin sujuvan hyvin ja pahoittelee uudistuksen alkuvaiheessa olleita häiriöitä. 23.9. pahoitellaan ja kerrotaan korjaustöiden edistyneen. Eihän tämä riitä!!!

Ylen uutisissa 26.9. tilannetta ei edes enää pahoitella, vaan kaikki sujuu jo oikein hyvin...

Tilanteen hyvä puoli tietenkin on, ettei julkisuudessa puida junien aikataulukämmejä enää ollenkaan yhtä suurilla otsikoilla kuin aikaisemmin. Nekään eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään...

Kiukuttelevia matkustajia

VR:n lipunmyynti- ja aikatauluongelmat ovat nähtävästi antaneet meille matkustavaisille luvan purkaa kiukkuamme ja turhautumistamme VR:n henkilökuntaan. Aikuisten ihmisten tiuskiminen kuulosta ikävältä, enkä missään nimessä haluaisi olla tällä hetkellä VR:n henkilökunnan asemassa.

Onneksi ehdottomasti suurin osa matkustajista käyttäytyy asiallisesti. Muuten konduktöörien ja lipunmyyjien koulutukseen pitäisi pikapikaa lisätä psykoterapian ja tunteiden hallinnan koulutusta oikein roppakaupalla. Työn vaativuustasokin pitäisi määrittä nykyistä huomattavasti korkeammalle ja sen myötä maksaa työstä likaisen työn lisää.

Jos se lipunmyyjä ei ehtinyt reilun kymmenen minuuntin odottamisen aikana palvella, voisi miettiä, tuliko asiakas sittenkin itse paikalle liian myöhään ennemmin kuin kiristellä hampaitaan junan konduktöörille. Olemmeko me oikeasti ylpeitä itsestämme, kun puramme kiukkuamme tuntemattomille?

Äitimyytti on lehmuksesta

Äitimyytti on lehmuksesta. Melkein jokainen uusi äiti syyllistetään monelta taholta. Aina. Äidit ja anopit tietävät, miten lapsi pitää hoitaa. Tai paremminkin, miten lapsi PITI hoitaa silloin joskus muinoin. Ja auta armias, jos nuori äiti ei noudata näitä oppeja...

Puolituoreet äidit ovat toinen tietäväisten klaani - toki eivät sentään kaikki heistä. Monilla puolituoreilla äideillä on vakaa käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin vauvan hoidossa ja äitiydessä ylipäätänsä.

Tiesitkö, että nykyajan vauvat eivät löydä varpaitaan, jos äiti ei työnnä niitä vauvojen suuhun? Nykyään siis äiti, joka ei väkisin tunge vauvan varpaita vauvan suuhun, on huono äiti. Siinäpä opittavaa meille käntyille, joiden vauvat toimivat aivan toisin...

Yksinhuoltajaäidit syyllistetään muita äitejä useammin. Tarvitseehan lapsi isän. Vaikka edes sen äitiä pahoinpitelevän tai juovuksissaan kotia hajottavan isän. Vaikkei isä osoitakaan mitään kiinnostusta lastaan kohtaan. Miten ihmeessä se on äidin vika? On puppua, että hulttion voisi parantaa rakkaudella ja kärsivällisyydellä. Totta on, että superhulttiot lumoavat melkein kenet tahansa. Pitäisi vain olla onnellinen, ettei sellainen ole osunut omalle reitille.

Olen kyllästynyt tabujen vaalimiseen

Meillä on edelleen niin paljon tabuja, joista ei voi puhua tai kirjoittaa leimautumatta erikoiseksi ja uskaliaaksi. Yritämme ruokkia mielikuvaa, että jotkin aiheet koskettavat vain harvoja, vaikka itse asiassa jotakuinkin jokainen on arjessaan tekemisissä jonkin tabumaisuuden kanssa.

Enkä minä puhu nyt mistään 'kummallisista' asioista. Jo erilaiset mielenterveyden häiriöt ovat tavallistakin tavallisempaa arkipäivää itse kunkin elämässä. Jotain lähiverkostomme jäsentä aihe koskettaa kuitenkin. Masennusta ja syömishäiriöitä tässä maassa löytyy aivan runsain mitoin. Muista teemoista puhumattakaan.

Lapsettomuuskin on kipeä asia, liian kipeä puhuttavaksi. Samoin sairaudet ja kuolema. Avioero tai lähisukulaisen joutuminen vankilaan eivät myöskään kuulu suositumpien puheenaiheiden listalle. Ja jos asioista ei puhuta, niistä tulee tabuja. Ja silloin niistä saa puhua vieläkin harvemmin. Puhuminen on sallittua enää sydänystävälle ja terapeutille. Eikä se ole reilua.